Joulukuusen kasvattaminen


Joulukuusen kasvattaminen hienoksi tuuheaksi kuuseksi vaatii kärsivällisyyttä ja hienovaraista hoitoa 10 - 15 vuotta.

Joulukuusen taimet istutetaan n. 20 cm pitkinä. Istutuksen jälkeen kuusien ympäriltä leikataan heinää kolme kertaa jokaisena kesänä, jotta ne pääsevät kasvamaan vapaasti. Jotta Joulukuuset saadaan kasvamaan tuuheiksi ja sieviksi, ne leikataan 1-2 kertaa vuodessa. Niiden eteen tekee työtä mielellään, kun voi joulun alla ilahduttaa monia perheitä. Joulukuusi tuottaa monelle aitoa iloa ja rauhoittumisen hetkiä. Joulukuusi tuo joulun tuoksua keskelle työ- ja joulukiireitä.

Joulukuusi antaa luvan rauhoittua. Kiire pois hetkeksi kertaheitolla. Hae oma joulukuusi ja anna aikaa itsellesi ja koko perheellesi rauhoittua yhdessäoloon. Joulun iloa toivottavat kaikki joulukuusen kasvattajat.